Esittelemme seuraavassa muutamia isoja siivousalan yrityksiä. Monille yrityksille on yhteistä kansainvälisyys eli niillä on toimipisteitä Suomen rajojen ulkopuolella. Niiden palveluntarjonta on laajaa eikä toiminta täten ole pelkkää siivousta, vaan siivous on vain yksi osa palveluista. Ne huolehtivat isojen kiinteistöjen ja yritysten palveluista, mutta myös pienempien. Ne ovat tiukasti mukana kilpailutuksissa ja suuren ketjun myötä pystyvät tekemään edullisia tarjouksia pienempiin tarjoajiin nähden.
ISS Siivouspalvelut
Iss tai ISS WORLD on konserni yritys. Siivouspalvelut kuuluvat ISS Palveluihin. Konserni toimii jo 74 maassa ja työllistää sivujensa mukaan 490 000 henkilöä. Luku on maailmanlaajuinen. Iss on alansa johtava yritys. Se markkinoi itseään edelläkävijänä ja siivoustyön kehittäjänä. Uusi valtti on ns. kemikaalivapaa siivous. Kemikaalivapaa siivous perustuu ultrapuhtaan veden käyttöön. Vesi on siis hanavettä, joka on deionisoitu ja suodatettu. Näin vähennetään kemikaalikuormitusta, allergisoivia aineita, säästetään pintamateriaaleja ja vältetään pinttymiä. Tietysti tällöin vähenee myös jätteet ja pakkaukset. Uusinta uutta siis ja hyvä vastuullisuuden osoitus yrityksen kehitystyöltä.
ISS siivoaa erilaisia kiinteistöjä ja toimitiloja julkishallinnon kouluista, virastoista ja päiväkodeista kauppoihin ja keskuksiin, palveluyrityksiin ja teollisuuskohteisiin. Asiakkaiden mukaan he siivoavat myös vaativia tehdas- ja laboratoriotiloja.
SOL Siivouspalvelut
Sol on yhä perheyritys, joka toimii Suomen lisäksi Baltialla, Liettuassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Tanskassa. Myös Sol pyrkii toimimaan vastuullisesti mm. työllistämällä monikulttuurillisesti maahanmuuttajia, tarjoamalla koulutusta, osallistumalla kampanjoihin ja ekotekoihin erilaisin standardein ja ympäristöjärjestelmin. Sol tekee myös yhteistyötä Kiilto Cleanin kanssa ja sai ensimmäisenä yrityksenä hotellisiivouksen joutsenmerkin Suomessa. Yhteistyössä kehitetyt pesuaineet ovat myös joutsenmerkin saaneita. Pesuaineiden ekologisuus perustuu monikäyttöisyyteen ja ekologiseen valmistukseen. Niiden lisäksi on hallittava oikeat työvälineet ja oikea annostelu.
Sol on yksi Suomen suurimpia työllistäjiä ja panostaa osan liikevaihdostaan henkilöstönsä kouluttamiseen. Töihin pääsee myös ilman tutkintoa ja yritys hyödyntää oppisopimuksia ja ammattitutkinnon suorittamista kokemuksen kartuttua.
L&T Lassila & Tikanoja
Lassila & Tikanojan on myös palveluyritys. Se on panostanut erityisesti kiertotalouteen hoitaen mm. kierrätystä ja kiinteistönhuoltoa. Lassila & Tikanojan asiakkaita ovat niin henkilöt kuin yritykset ja julkishallinnot. Se toimii myös kansainvälisesti, toimipaikkoina Suomen lisäksi Ruotsi ja Venäjä, Yhtiö työllistää noin 8700 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2017 oli jopa yli 709 miljoonaa euroa.
L&T on erikoistunut erityisesti jätteiden kierrätykseen ja lajitteluun. Tämä näkyy myös siivouspuolella, jossa he panostavat sertifikoituun siivoustyöhön ja lajitteluun. He panostavat siivouksen markkinoinnissa osaavaan henkilökuntaan ja tarpeen mukaiseen siivoukseen. Tarpeen mukaisen siivouksen luulisi olevan hallitsevin tapa toimia. Ideana on siis siivota vain tarpeellinen, turhat pyyhkäisyt ja varastotilojen hinkkaamiset pois. Siivotaan kun on likaista ja sieltä missä on tarve. Kohteiden tarpeet ja siivousvälit käydään asiakkaan kanssa läpi ja palvelusopimus pitää sisällään myös siivousten väliset ajat, esim. sovittu varaston siivous kerran kuukaudessa. L&T:n siivoojat työskentelevät niin kaupoissa kuin sairaaloissakin.
Arkea Oy
Arkea Oy on myös monialayritys, jonka toimialana ovat siivouspalveluiden lisäksi ruoka-, toimitila-, kiinteistöhoito ja kunnossapitopalvelut. Muista siivouspalveluntarjoajista se pyrkii erottumaan sitoutuneemmalla ja motivoituneemmalla henkilökunnalla. Arkea noudattaa PAM ry:n kiinteistöhuollon työehtosopimuksen sijaan Avainta ry:n työehtosopimusta, mikä takaa siivoojille paremman palkkatason kuin PAM:in alainen tes. Tämä on siivoajia rekrytoidessa kannustava valtti. Arkea korostaa huolehtivansa henkilöstöstään ekologisin menetelmin ja pitkäaikaisin kohtein. Motivoitunut ja osaava henkilökunta tekee parempaa jälkeä, josta olla ylpeä.
N-Clean Oy
N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu suomalainen siivouspalveluyritys. Se toimii jo 40 paikkakunnalla ympäri Suomen, mutta myös Tukholmassa ja Åressa Ruotsissa, jonne tytäryhtiö perustettiin 2011. Siivouspalveluihin keskittyneenä yrityksenä se tarjoaa palveluitaan niin yrityksille kuin yksityisillekin. N-Clean työllistää Arkean tavoin yli 1000 henkilöä. Se toimii mm. koti-, laiva-, hotelli- ja toimitilasiivouksissa. Muista kilpailijoista poiketen se on erikoistunut juuri siivouspalveluiden tuottamiseen.
Edellä mainitut siivousalan yritykset tulevat varmasti myös käyttöön tulevassa jalkapallon EM-kisoissa, jotka siirrettiin vuodella eteenpäin – euro 2021 – alkuperäisen vuoden 2020 sijaan. Nämä jalkapallopelit halutaan pitää varmasti puhtaana kuin Huuhkajien maali että Suomi voisi edetä alkulohkosta kohti finaalipeliä.
Tässä on vain muutama iso palvelun tuottaja Suomessa. Isoja ja menestyneitä yrityksiä löytyy muitakin. Unohtaa ei myöskään sovi itsensä työllistäjiä tai pieniä ja keskisuuria yrityksiä.